TOP Tiina

11.3.2014 Prologi (Eli tietokoneen uumenista löytyneitä ajatuksia ennen työharjoittelua)

Kyllähän tässä on vaikka mitä tullut pyöriteltyä mielessä. Suurimman osan ajasta kaikki ajatukset ovat olleet lähinnä hämmennyksen partaalla, kuten ehkä muistakin teksteistä on tullut ilmi. Se johtuu varmaankin sitten siitä, että tämä ei ole mitenkään erityisen helppoa; kun ei oikein tiedä millekkä sitä ruppeis. Toisaalta sitä toivoo, ettei saisi liian tarkkaa tehtävän antoa, joka hukuttaa liikaa ideoita, mutta toisaalta kuitenkin kaipaa sitä rajausta. On se, kun mikään ei ikinä kelpaa. Ihmisen ikuisesti tyytymätön perusluonne hyppii taas silmille. Pakko myöntää, että paljon olen myös jännittänyt tulevaa työharjoittelua ihan perinteen vuoksi. Olen pyöritellyt myös sitä seikkaa mielessäni, että miltä niistä ammattilaisista siellä oikeasti tuntuu, kun heidän jalkoihinsa tulee muutamaksi viikoksi hääräämään tämmöinen en-tiedä-asiasta-mitään-mutta-tulin-silti-ratkaisemaan-kaikki-ongelmat –tyyppi. En tiedä, miksi olen tästä niin huolestunut, koska tähän mennessä aikalailla kaikki palaute projektin ideasta on ollut tosi positiivista.  No, sitten kun olin tarpeeksi märehtinyt umpikujiani, päätin, että ei se auta kuin painella asenteella uhmakkaasti kohti tuulta. Tässä projektissa on vaikeuksista huolimatta niin paljon hyviä puolia, että tästä lähtien täytyy tietoisesti keskittyä vain niihin.

"Innokas" osallistujien aalto

Projektin tekeminen ei ole ollut siis mitenkään erityisen soljuvaa ja tuntuu, että sitä siirrytään vaan ongelmasta toiseen. Koko ajan on saanut taistella. Pitkin matkaa on ollut vaikeuksia saada porukkaa mukaan hommaan. Lähihoitajien puolelta ringissä ei tosiaankaan ole kuin yksi, mikä sotii työpari ideaa vastaan, kun toinen meistä sisustusrakentajista jää itsekseen. Mediapuolelta ei projektissa kaikkien kommervenkkien jälkeen lopulta ollut enää ketään mukana. Mistä se sellainen yleinen epäaktiivisuus, sitoutumisen puute, kiinnostuksen lopahtaminen ja pois jäänti oikein johtuu? Välillä tuntuu, että tämä eläminen on vaan yhtä isoa hiekkalaatikkoa; ihmisen ei näköjään koskaan voida olettaa kasvavan irti siitä pienestä muovilapiosta, jolla on kiva hutkia kaveria nenille.

Blogi

Projektista raportointi päätettiin heti alusta pitäen toteuttaa blogina. Sen liikkeelle saaminen on kautta linjan ollut vähän hidasta. Ensimmäinen kompastuskivi oli, kun asian osaavat medialaiset tippuivat pois projektista ja tekninen toteutus sälyttyi sitten meidän lähihoitaja-moniosaaja Karitan niskoille. Sen jälkeen meillä on ollut kyllä hulvattomia keskusteluja skypessä, kun ollaan yritetty satojen kilometrien päästä neuvoa toisillemme (tai siis minulle on yritetty neuvoa) ilman näköyhteyttä, että minkä sivun reunasta se päivitä –nappi oikein löytyy. Meillä ei ihan toteudu tässä blogissa sellainen reaali ajassa päivittäminen, joka blogin idea normaalisti ehket on. Se on ollut vähän hankalaa, kun meillä on ollut vähän teknisiä ongelmia enkä itse ainakaan alussa oikein keksinyt, mistä ja mitenkä kirjoittaa; kaikki ajatukset olivat aika hajallaan. Tämän kaiken päälle kaikilla on ollut omat kiireensä koulun suhteen. Viimeisimmässä kokoontumisessa tulimme myös siihen tulokseen, että blogin silloinen toteutustyyli ei oikein palvellut asiaamme, joten siihenkin päätettiin tehdä aika merkittäviä muutoksia. Lyhyesti sanottuna tämä blogi on ollut äärimmäisen elävää sorttia.

Työpari

Olenpa tässä miettinyt myös tätä työpari ideaa, kuinka yhteispeli eri alan opiskelijoiden kanssa toimii. Itse koen, että omaa ideointia voisi helpottaa, jos vierellä olisi toinen saman alan opiskelija, koska tämä näkee asioita samasta vinkkelistä ja kiinnostuu samoista asioista. Toisen ideoinnin ja kannustuksen avulla ideoiden skaala vain suurenee. Jostakin toisen alan opiskelijasta joku minun omasta mielestäni kuningasajatus voi kuitenkin kuulostaa epäkiinnostavalta, koska hän taas näkee maailman ihan toisenlaisten lasien läpi. Tämä voi johtaa siihen, että joku hyvä idea jää toteuttamatta. Varjo puoli saman alan osaajan kanssa työskentelyssä on kuitenkin se, että sen kaverin kanssa saattaa uppoutua niin siihen omaan maailmaan, että kohta sitä kahdestaan nyhrätään vaan jossain nurkassa ja esimerkiksi asiakkaan kohtaaminen unohtuu täysin. Ja toisaalta, eri alan osaajan kanssa voi saada vielä erikoisempia ideoita aikaan, kun tietomäärä tuplaantuu. Tämän aiheen pyörittely on toden näköisesti täysin turhaa, koska hyviä ja huonoja puolia on sen verran tasapuolisesti, joten parempaa vaihtoehtoa on vaikea päättää. Jostakin syystä halusin heittää kuitenkin tämänkin ajatuksen ilmoille. Ehkä tulevaisuudessa työparien sijasta voisi olla ryhmiä, joissa jokaiselta alalta olisi useampi edustaja. Sellainen samassa veneessä olija toisi ainakin tällaiselle sisustusrakentajalle turvallisuuden tunnetta, kun tuo soten maailmassa pyöriminen tuntuu aikaa vierailla vesillä seilaamiselta.

24.3.2014 Harkkapäivä nro 1

Elikkäs ensimmäinen päivä takana. Yllättävän vähän se meno työharkkapaikalle loppusaan jännitti, kun on jo vähän saanut otetta tästä hommasta; jonkin asteisia toimintasuunnitelmia oli jo päässä. Olihan se alkupäivä vähän hakemista, kun mitään ei varsinaisesti oikein voitu vielä päättää, koska talon asioista vastaava henkilö ei ollut paikalla. Mutta saatiin kuitenkin aikaan ideointia ja vähän runkoakin tälle meidän toimintasuunnitelmalle. Tämän jälkeen kuljettiin sitten Karitan kanssa aika lailla työntekijöiden perässä katsellen talon menoa ja osallistuen toimintatuokioihin.

 Nyt on aika rento fiilis tämän projektin suhteen. Varmaan on tullut toivuttua siitä alkujärkytyksestä, kun sillon ihan alussa ei oikein meinannut ymmärtää, mihinkä sitä on taas päänsä oikein työntänyt ja ehkä sitä tuli otettua kaikki asiat vähän liian vakavasti. Nyt ymmärtää sen, että vaikka kahdessa viikossa ei ehdi tehdä paljoa niin se ei tarkoita sitä, etteikö jotain ehtisi; pikku hiljaa asioita alkaa nähdä ennemminkin mahdollisuuksina kuin rajoituksina. Mutta kyllä tuo soten maailma on ihan erilaista kuin mihin on raksalla tottunut. Koko ajan jotenkin kaipasi sellaista konkreettista tekemistä, jotakin mitä työstää. Ja sellainen rakentajan erakkoluonteen saa kyllä noissa ympyröissä unohtaa.  

25.3.2014 Harkkapäivä nro 2

Tänään päästiin jo vähän toiminnan makuun; saatiin siunaus toimintasuunnitelmalle ja käytiin sitten tekemässä materiaalihankintoja Kärkkäisellä. Toteutettavat ideat ovat osittain harjoittelupaikan henkilökunnan toivomuksia ja osittain meidän projektilaisten omia ideoita. Kaikki ehdotukset saivat hyväksynnän, mutta pitihän niitä vähän hioa, että niistä saatiin mahdollisimman toimivia juuri kyseiselle palvelukodille. Tästä esimerkkinä minun pyörittelemäni idea värien tuomisesta seinille. Olin katsellut ympärilleni ja todennut, että ruoka-/tv:n katselutilassa oli aika paljon tyhjää vaaleaa seinää ja että siinä voisi olla sopiva paikka jollekin piristävälle värille. Kuinka tietämätön ihminen voikaan olla. Palvelukodin esimies selitti, että seinä oli tarkoituksella hyvin hillitty, koska samaisella seinällä oli televisio. Varsinkin muistisairaita tällainen ratkaisu helpottaa, koska liika tapahtuma seinällä on häiritsevää ja he saattavat television sijasta unohtua katsomaan sitä kaikkea muuta. Tällaisten ihmisten henkilökohtaiset huoneetkin pyritään sisustamaan mahdollisimman maltillisesti, jotta heidän olisi helpompi olla; selkeä ympäristö helpottaa hallinnantunnetta, kun ote omasta itsestä on heikko. Muistisairailla on kuulemma myös tapana unohtaa värit punaista lukuun ottamatta. Siksi sitä käytetään eräänlaisena ohjaavana värinä. Oli kyllä hienoin oppi, mitä olen tämän projektin puitteissa saanut tähän mennessä.

26.3.2014 Harkkapäivä nro 3

Tämä päivä tuntui oikeastaan ensimmäiseltä oikealta työpäivältä, koska saatiin ihan konkreettisiakin asioita aikaiseksi. Suurin osa päivästä meni kuitenkin suunnitteluun, kun mietittiin aikataulu kuntoon. Samaan syssyyn palaveerattiin myös projektin ohjaavien opettajien kanssa.

Mutta sittenpä siihen konkreettisen toiminnan osuuteen. Henkilökunnalta oli tullut toivomus, että tekisimme palvelukodille tienvarsikyltin. Minä työstin ideaa harkkaviikkoa edeltäneellä viikolla tehden filmivanerista kirjaimia ja kyltille pohjan. Tänään ohjelmassa oli noitten valmiiden kappaleiden hiominen ja maalaaminen. Tämä toteutettiin yhdessä asukkaiden kanssa. Eipä me ohjaajat oikeastaan ehditty kuin suojata paikat ja tekijät, kun hiomapöly alkoi lentää ja maalipensselit sutia. Oli se kyllä mukavaa seurattavaa, kun porukka intoutui tekemään ja juttelemaan, melkeinpä jopa kiistelemään öljymaalien ohennusaineista. Parasta oli, kun yksi hyvin hiljainen ja rauhallinen setä jutteli hiukan omista maalauskokemuksistaan ja alkoi vähän leikkisäksikin. Tulipa kyllä hyvä mieli :)

27.3.2014 Harkkapäivä nro 4

Tänään oli maalauspäivä. Rojekti oli aika pitkälti omaa ideointia, koska henkilökunnalta oli tullut suht vapaat kädet antava toive ”sisustus juttuja seinille.” Yksinkertaisuudessaan ideana on maalata noin A4 kokoisia plänttejä seinälle, jotka toimisivat sitten kehyksinä vaikkapa askartelu töille taikka valokuville. Sain tämän idean jo ensimmäisien vierailukäyntien aikana pari kuukautta takaperin. Suunnittelutyöt olivat siis aika pitkälti tehty varsinaisen toteutuksen alkaessa. Kyllähän se vähän jännitti, kun kyseessä oli täysin oma visio; toimivuudesta ei ollut täyttä varmuutta eikä kyllä lopputuloksesta kokonaisuutena muutenkaan. Tämä oli aika pitkälti myös ensimmäinen tämmöisessä mittakaavassa, konkreettisesti toteutettava oma rojekti ja vieläpä julkinen sellainen, huh!  Mutta eipä tuo auttanut, kun hymyillä hirveesti ja nyökytellä päätä, että kyllä se siitä.

Minun mielestä tämä projekti on juuri sellainen hyvä esimerkki siitä, mitenkä nimenomaan sisustusrakentaja, eikä sisustus-viriketoiminnanohjaaja-rakentaja, voi hyödyntää osaamistaan ja tyyliään tehdä asioita sote:n ympäristössä. Vaikka minä olinkin se, joka ainoastaan teki, oli projektista iloa muillekin; minulla oli vähän päästä yleisöä ja juttuseuraa sekä maalipurkin aukojia ja mittanauhan pitäjiä. Edesottamuksiani pitkin päivää seurannut mies myös sanoi, että on mukava katsoa, kun joku tekee.

En saanut tekelettä yhdeltä seisomalta valmiiksi, mutta sellaiseen tulokseen pääsin,  että ainakaan sen toimivuuden puolesta ei tarvitse pelätä.

28.3.2014 Harkkapäivä nro 5

Viikko pulkassa, puolet harkkajaksosta takana. Tämän päivän antiin kuului maalausprosessin loppuun saattaminen, joka onnistui mielestäni hyvin, sekä avartava keskustelu henkilökunnan kanssa. Meille oli vihdoin löytynyt arvioija työntekijöiden joukosta ja hän halusi juurta jaksaen tietää, mistä projektissamme on oikein kyse. Hän oli kova kysymään sekä kyseenalaistamaan kuten hän omin sanoin itseään kuvasi. Tulimme siihen tulokseen, että projektin toteuttaminen olisi pitänyt olla suunnitelmallisempaa. Henkilökunnasta olisi pitänyt löytyä yhteyshenkilö paljon aikaisemmin, joka olisi yhdessä meidän projektilaisten kanssa suunnitellut harjoittelujaksoa.  Se on kuitenkin ollut hankalaa, koska kukaan ei oikein ole tiennyt, mistä on kysymys eikä kukaan siksi ole osannut oikein tarttua siihen. Informaation kulku ei siis ole ollut riittävää ja kaikkien osapuolien olisi pitänyt olla tämän suhteen aktiivisempia. On vähän sellainen olo, että kaikki on vähän niin kuin tuudittautuneet siihen, ettei kenelläkään tosiaan ole aavistustakaan mitenkä tätä asiaa pitäisi hoitaa ja ratkaisuksi on sitten keksitty asian välttely. Itse allekirjoitan tämän ainakin. Se on aika huvittavaa, että liian vapaat kädet voivat halvaannuttaa yhtä lailla kuin liian tiukat ohjenuorat. Minulla meni aika kauan tajuta, että koska mitään ohjeita ei ole, minun täytyy vaan lähteä viemään omaa osuuttani johonkin suuntaan ja mennä myös sinne. Sillä tavalla olen nyt saanut ainakin jotain aikaiseksi.

Puhuimme myös paljon konkreettisista aikaansaannoksistamme ja mitä vielä oli suunnitteilla. Kaikki ideat olivat hänen mielestään ihan hyviä, mutta oli hänellä myös parannusehdotuksia. Esimerkiksi, hän oli hiukan pettynyt, kun emme olleet tarttuneet henkilökunnan ideaan tehdä kukka-astioita ulos. Minä olin aikaisemmin torjunut idean hankalana toteuttaa, koska minulla ei ollut saatavilla kunnon työkaluja ja olin vakuuttunut, että työnjälki ei tulisi sen takia olemaan kovinkaan esteettistä. Arvioija kuitenkin selitti minulle, että siinä projektissa olisi ollut ennemminkin kysymys tekemisen ilosta kuin näyttävyydestä; puun työstäminen on ainakin miehille mieluista ja he olisivat toden näköisesti olleet tosi innoissaan. Minulla ei ollut käynyt tämmöinen näkökulma edes mielessä, koska sisustusrakentajan periaate on aika pitkälti tehdä mahdollisemman nättiä ja suorassa olevaa jälkeä. Sote puolelta voisi siis löytyä töitä myös hienopuusepille. Toinen asia, mihin arvioija kiinnitti huomiota, oli asukkaiden aktivoiminen ja mukaan otto. Aikaisempi hionta/maalausprojektimme sai kiitosta, mutta myös palautetta siitä, että siihen ovat osallistuneet vain ne talon asukkaat, jotka normaalistikin osallistuvat kaikkeen. Meidän olisi siis pitänyt osata vähän niin kuin pakottaa muitakin mukaan. Emmehän me tätä oikein osattu ottaa tiedon puutteen takia huomioon. Tässä olisi varmasti auttanut se, jos Karitan varsinainen harjoittelu olisi alkanut ennen tätä Mixed Studies projektia ja hän olisi näin ollen tuntenut asukkaat ja heidän tarpeensa paremmin. Tällä hetkellähän tilanne on siis sellainen, että Karitan harkka jatkuu vielä neljä viikkoa Mixed Studies projektin jälkeen.

31.3.2014 Harkkapäivä nro 6

Ja taasen Ylivieskassa! Viikon ohjelma sai vielä loppu silauksen eli nyt tiedetään mitä tehdään ja missä järjestyksessä. Tehtiin myös aika paljon valmistelevia hommia, käytiin mm. sahimassa oksia puskista sellaista elämän puuta varten (oksa, joka roikkuu katosta ja siihen laitetaan asukkaiden valokuvat nimineen ja syntymäpäivineen) ja seisoskeltiin pihassa heinäseipäät käsissä, kun mietittiin kyltin kiinnittämis strategioita. Varsinaista ohjelmaa ei ollut kuin se verran, että maalattiin yhden asukkaan kanssa kyltin pohjalevy. Ajateltiin, että otetaan neuvosta vaari ja kysytään maalaus projektiin mukaan, joku joka ei juuri osallistu. No, eipä saatu niitä tälläkään kertaa lähtemään mukaan, joten sovellettiin vähän ja kysyttiin mukaan sellaista asukasta, joka ei ollut ikinä aikaisemmin asiaan perehtynyt. Eihän sitä aina tarvitse kysyä sitä, että kuka on ennen tehnyt ja osaa. Sittenpä minä neuvoin hänelle, kuinka pohja kannattaa telata ja hyvää jälkeä saatiin. Asukaskin oli ihan mielissään, kun sai kokeilla jotain ihan uutta.

1.4.2014 Harkkapäivä Nro 7

Tänään tehtiin spreijaus hommia yhdessä muutaman asukkaan kanssa ja sitten otimme kaikista asukkaista valokuvat elämänpuuta varten. Kuvista tuli aivan ihania, kun näki hymyä kakkien huulilla. Pyysimme asukkailta myös nuoruuden kuvia, joita olisimme voineet laittaa edellisviikolla maalaamilleni kehyspohjille. Henkilökunta oli keksinyt tällaisen idean, jossa kaikkien, myös heidän, nuoruuskuvat laitettaisiin esille ja sitten jokaisen pitäisi arvata, kuka on kuvassa. Kuvia ei tähän hätään löytynyt montakaan, joten Karita keksi laittaa vanhoja kuvia laulajista, näyttelijöistä ja urheilijoista. Näinpä ollen seinällä irvisteli muutaman asukkaan kuvan lisäksi Irwin, Tauno Palo ja Paavo Nurmi. Tehtiin taas myös aika paljon valmistelevia hommia seuraavaa päivää varten.

2.4.2014 Harkkapäivä nro 8

Olipas ihanan toiminnallinen päivä. Aamun aluksi pistettiin ihan tanssiksi yhden asukkaan kanssa Luona vanhan veräjän soidessa taustalla. Sittenpä käytiin Kärkkäisellä teettämässä valokuvat ja tekemässä vielä muutamia hankintoja. Lounaan jälkeen alkoikin sitten kunnon tohina. Elämän puu tuli aika pitkälti Karitan toimesta valmiiksi ja minä touhusin kyltin parissa spreijaillen ja ruuvaillen.

Minä en tänään osallistunut ollenkaan ohjaamistoimintaan. Aluksi oltiin vähän suunniteltu, että kaikkiin niihin hommiin, mitä minä tänään tein, oltaisiin otettu joku asukas mukaan, mutta lopulta minä päädyin tekemään ne yksin. Tämä aihe, ihmisten ohjaaminen ja aktivointi, on tämän projektin yleisin mielipiteen jakaja ja päädyin taas sitä pohtimaan. Tuolla palvelukodissa touhutessa olen kyllä huomannut sen aktivoinnin tärkeyden ja kuinka helppoa se toisaalta on, kun vaan ottaa ihmisiä mukaan. Projektin ei tarvitse olla kummoinenkaan, kun sen tekemisestä saa iloa eikä vauhdilla tai laadulla ole niin merkitystä. Tänään minä kuitenkin siinä tehhessä taas tajusin sen, että kyllä minä olen tekijä-luonne; että turha kantaa huonoa omaa tuntoa siitä, että ohjaaminen ei vaan ole minun juttu. Ja eihän minun sellaiseksi tarvitse ruetakkaan. En tarkoita, etteikö asukkaitten kanssa olisi ollut kivaa olla vuorovaikutuksessa, päinvastoin, mutta onhan niitä muitakin keinoja. Elikkäs aikas lailla on vahvistunut se mun oma näkemys siitä millaista tällaisen sisustusrakentajan työ voisi ja pitäisi olla soten ympyröissä.

3.4.2014 Harkkapäivä nro 9

Toiminta-torstai! Tälle päivälle oli ohjelmoitu kaikkien projektien loppuun saattaminen, joten ohjelmata kyllä riitti. Minä tulin varmuuden varalta vielä tuntia aikaisemmin, mikä oli ihan hyvä ajatus. Ensimmäiseksi asenneltiin elämän puu kattoon. Kiinnitysmekanismia sai kyllä hetken ensiksi mietiskellä, mutta se osoittautui kuitenkin tekniikka lajiksi; kun hoksasi tyylin, tulosta tuli enemmän kuin tarpeeksi. Sittenpä sitä tuotosta ihailtiin kaikki yhdessä. En muista, mitenkä tarkasti olen tämän elämän puu projektin kuvaillut, joten lätisempä nyt sen nyt tähän saumaan. Elikkäs, kyseessä on katosta roikkuva oksa, johon on kiinnitetty kaikkien asukkaiden kuvat ja niiden alapuolelle heidän nimet ja syntymäajat. Ajatus on peräisin YSO:n lähihoitajaopiskelijoilta sillä he ovat aikaisemmin ideoineet ja tehneet kyseisiä ”puita” muilla hoitolaitoksille.

Päivän toisena rojektina oli pystyttää kyltti. Aika paljon tehtiin keskenään, mutta varsinaiseen pystytykseen otettiin yksi asukas mukaan. Hän osallistui intoa pursuten ja oli todella ylpeä aikaan saannoksesta. Kun kyltti vihdoin ja viimein valmistui, sille pidettiin virkaanastujais-seremonia puheineen ja se paljastettiin lakanan alta juhlakansalle aplodien saattamana. Sittenpä vielä napsittiin muutamat yhteiskuvat.

Kyllä se tuli tänään taas todettua, kuinka erilaisia ajatusmaailmoja ihmisillä on. Itse panostaa tekemisessään paljon siihen itse aikaan saannoksen laatuun ja kestävyyteen, toisille se on melkeinpä sivuseikka; tärkeämpänä nähdään se siinä hetkessä tapahtuva toiminnallisuus.

4.4.2014 Harkkapäivä nro 10

Ja niin se vaan tuli ja meni. Tänään siis viettelin viimeistä päivää palvelukodilla. Oli aika rennon livakkaa, koska ei oltu järkätty mitään ohjelmaa siltä varalta, että viikon aikataulu olisi jossain vaiheessa pettänyt. Kävin kuitenkin vielä hienosäätämässä kylttiä, tekemässä muutaman varmistuksen, että se ei ihan heti tule sieltä alas. Muuten sitten vain hengailin asukkaiden kanssa. Ja olihan meillä tietysti arviointi, sepä se kait sitten oli päivän teema.

Palaute talon puolesta oli tosi hyvää; olivat sitä mieltä, että meidän projektit ovat olleet hyviä ja että ne palvelevat asukkaita. Oltiin suunnitelmallisia ja vastuullisia, otettiin huomioon kestävänkehityksen periaatteita sekä asukkaitten tarpeita. Parannusehdotuksia tuli kuitenkin tähän asiakkaan mukaan ottamiseen, josta palautetta oli tullut jo aikaisemmin. Palaute oli tosi rakentavaa, eikä niitä toimintatapoja, joita käytimme projekteja toteuttaessamme, tuomittu vääriksi, mutta pienoisella hienosäädöllä niistäkin olisi saatu vähän asiakaslähtöisempiä. Tämä on sitä peruskamppailua, jota ollaan käyty koko projektin ajan. Itse tuli nyt tiivistettyä tuo ns. ongelma siten, että oliko tällainen minun itsenäinen työskentely tapani itsensä helpommalla päästämistä vai toteutinko minä vain oman ammattini luonnetta. Mene ja tiedä.

Minusta tämän arviointikeskustelun tärkein oivallus minulle itselleni oli se, että minä olin ehkä ajatellut tämän projektin hyvin omana projektina. Arvioijalla oli paljon ajatuksia siitä, kuinka he olisivat voineet olla apuna tekemässä juuri sitä ohjaamista, mikä ei ollut minulle kauhean luontevaa. Minulla oli koko ajan sellainen fiilis, että minun ja Karitan pitää vaan keskenään selvitä eikä talon väeltä tullut juuri kysyttyä mitään. Mutta he olisivat olleet valtava apu, koska heillähän sitä tietoa siitä ihmisen kohtaamisesta vasta onkin, varsinkin juuri näitten asukkaiden kohtaamisesta. Totta kai Karitalla oli tietoa asiasta, mutta samalla tavalla hänkin oli uusi talossa siinä missä minäkin. Nyt kun tässä kirjaan näitä ajatuksia ylös, tuntuu ihan ilmiselvältä, että näinhän se asia on; että mitäpä ihmeen oivaltamista tässä on. Mutta jotenkin tämä henkilökunnan osaamisen hyödyntäminen jäi tosi vähälle. Loppua kohden sen rooli kyllä suureni, esim. idea kyltin paljastamis juhlallisuuksista tuli henkilökunnalta. Tähän vaikuttaa myös varmasti se, että me ei oikein päästy suunnittelemaan tätä projektia yhdessä silloin ihan alussa. Silloin tuli ehkä vähän sellainen olo, että otetaanko tätä hommaa edes tosissaan ja että olisiko minun vaan parempi olla mahdollisimman hissukseen ja toteuttaa projektia matalalla profiililla. Harmillisia ajatuksia, kun tilanne ei tosiaankaan ollut sellainen.

Mutta oli kyllä aika mielenkiintoinen kaksi viikkoa. Paljon tuli oppia soten maailmasta ja ihme kyllä vielä enemmän omasta itsestä. Tämä projekti on ehdottomasti jatkamisen arvoinen sillä tästä ei ole kuin hyötyä kaikille osa puolille.