Saavutukset

Tiinan "tiivistämänä" 11.5.2014

Tein päiväkirjani ja muistiinpanojeni pohjalta tiivistelmän, jossa tuon esille mielestäni tärkeimmät pointit:

Sisustusrakentaja vs. viriketoiminnanohjaaja

•           Yksinkertaisuudessaan näin asian seuraavasti: jos joku tarvitsee viriketoiminnan ohjaajan, hän ei silloin soita minulle. Minulla on ammattitaitoa tietyllä osa-alueella, jota voidaan hyödyntää, mutta jos sille ei ole käyttöä, niin soittoa vaan sinne viriketoiminnan ohjaajien keskukseen.  Minä näen itseni tekijänä, joka tekee ihmisille palveluksia, kun taas sotella on selkeä halu nähdä asukkaat tekijöinä ja minut siten tekemisen ohjaajana. Tämä on aikamoinen ristiriita, jonka takia väännettiin kättä jo projektin alussa. Tässä taistelussa olen tullut kuitenkin siihen tulokseen, ettei asiaa voi katsoa liian mustavalkoisesti; jokaisen on vähän joustettava näkemyksestään. Sisustusrakentajan ammatin luonnetta tulee kunnioittaa, mutta pienellä hienosäädöllä tekemisestä saadaan kaikkia osapuolia palvelevampaa. Minä pidän tärkeänä sitä, että minä saan tehdä, mutta minusta minun täytyy myös ymmärtää asukkaiden aktivoimisen tärkeys. Ajatus tiivistettynä on, että sisutusrakentaja voisi tehdä projekteja yhdessä asukkaiden kanssa ja nimenomaan käyttää tuota sanaa projekti. Se sallii erilaisia toimintamalleja (minun toiminnan yksin, yhdessä tekemisen jne.), mutta se sitoo ne yhteen kokonaisuudeksi, johon kaikki ovat osallistuneet ja josta kaikki voivat olla ylpeitä. Tienvarsikyltti –projekti oli mielestäni juuri tämän kaltainen.

Sielun toverin tärkeys ja jakamisen tarve

•            Molemmat sisustusrakentajat koettiin tosi tärkeäksi se, että pystyimme jakamaan kokemuksiamme toistemme kanssa. Olimme niin vieraassa maailmassa, että tuntui lähes terapeuttiselta mennä työpäivän jälkeen ”kotiin” ja puhua kaikesta kokemastaan, kun siellä odotti toinen samanlaisen mankelin läpi mennyt ihminen. Kaverilta sai sekä henkistä tukea että konkreettista apua, kun esimerkiksi suunniteltiin, kuinka toimintaa voisi toteuttaa. Nämä keskustelut muokkasivat kaikki tunteet ja kokemukset järkeenkäyviksi ajatuksiksi ja sanoiksi, mikä todellakin edistää näitten saavutusten kirjaamista ylös; ilman jakamista tulokset olisivat varmasti olleet paljon kuivempaa luettavaa. Nämä kokemukset puoltavat tosi paljon sitä, että tällaisessa projektissa saman alan työpari on äärimmäisen tärkeä. Harkintaan voisi siis laittaa, että yhdessä kohteessa voisi olla useampi tekijä samalta alalta. Me pelastuimme sillä, että asuimme yhdessä kaksi viikkoa eikä meillä ollut muuta tekemistä kuin puhua pulpattaa koko ajan.

•             Seuraava on suora lainaus ennen harjoittelun alkua kirjoittamastani ajatushirviöstä:  ”Jostakin toisen alan opiskelijasta joku minun omasta mielestäni kuningasajatus voi kuitenkin kuulostaa epäkiinnostavalta, koska hän taas näkee maailman ihan toisenlaisten lasien läpi.” Näin meille kävi työparini kanssa monta kertaa. Sisustusrakentajan ja lähihoitajan maailmat ovat sen verran eri paikoista kotoisin, että koemme monet asiat ihan eri tavalla. Siksi meillä oli välillä aikamoista vääntöä, kun yritimme ratkaista asioita. En sano, että kyseenalaistaminen olisi väärin; pointti on, että tuo aavistukseni tulevasta yhteistyöstä kävi toteen. Lähihoitaja tuki ja turva asiakkaankohtaamisessa oli minulle tosi tärkeää ja muutamassa tilanteessa se tuli myös todistettua, että en olisi pärjännyt yksin. Tällaisessa tilanteessa projektin idea tulee juuri parhaitten esiin. Erilaiset maailmat eivät kuitenkaan koko ajan tue toisiaan, mikä syö vähän ideointia.

Laatu vs. toiminnallisuus

•           Sisustusrakentajat opetetaan koulussa vatupasseja rullamittoja kunnioittaviksi, esteettisyyden ja toimivuuden perään kuuluttajiksi ja ne olivat ominaisuuksia, joita halusin seurata tässäkin projektissa. Soten maailma keskittyy vanhusten aktivoinnissa kuitenkin hyvin pitkälti siihen hetkelliseen toiminnallisuuteen. Näyttävyyden tai käyttökelpoisuuden sijaan tärkeintä on konkreettinen tekeminen eli tulos on täysin toisarvoista. Sisustusrakentaja voi tuoda omalla panoksellaan enemmän laatua ja kestävyyttä tähän toimintaan. Totta kai ymmärrän, että tekeminen on todella palkitsevaa (enpä kait muuten olisi itsekkään käsityöalalla), mutta esimerkiksi se, että ihminen näkee työnsä tuloksen toimivan ja olevan hyödyksi ympäristölle sekä kestävän ja olevan kaunis, antaa yhtälailla iloa, joskus jopa pidempäänkin kuin se hetkellinen toiminta.

Suunnitelmallisuus ja vastuunottaminen

•            Tämän projektin kompastuskiviä oli suunnitelmallisuuden puute. Totta kai teimme paljon suunnittelua niiden kahden harjoittelu viikon aikana, mutta ennen sitä yhdessä tuskin ollenkaan. Tämä johtuu osittain aikataulu ongelmista ja välimatkasta ja osittain siitä, että tilanne oli aivan uusi, koska kyseessä oli pilotti hanke. Tämä johti mielestäni vähän vastuun väistelyyn; koska kukaan ei oikein tiennyt, mitä tehdä, asia ratkaistiin siten, että kukaan ei tee mitään. Näin ollen asiaa vähän väisteltiin ja oman mielenrauhan säilyvyyden vuoksi se selitettiin itselle niin, että en minä, kun en minä tiedä. Tällaisessa hankkeessa, jonka suuntaviitat ovat vähän hataralla pohjalla, ei paljoa auta, kuin rueta vaan jollekin ja katsoa sitten mitä syntyy. Mutta jos jotakin olisi pitänyt saada lisää, niin suoraa yhteistyötä työharjoittelupaikan kanssa ennen projektin aloitusta.

Yhteistyö

•            Ehkäpä juuri suunnittelun puutteen takia yhteistyö jäi myös vähän vaillinaiseksi. Tähän vaikutti myös se, että meille löytyi ohjaaja oikeastaan vasta ensimmäisen viikon lopussa. Minun panokseni yhteistyön puutteeseen oli sellainen, että koin projektin ehkä liian omaksi enkä siten oikein osannut pyytää apua henkilökunnalta. Heidät mukaan ottamalla ja heiltä kysymällä olisimme saaneet paremman käsityksen asukkaiden kyvyistä ja tarpeista ja esimerkiksi se ongelma olisi poistunut, että lähihoitajaopiskelija oli ihan yhtä uusi talossa kuin minäkin. Ja kaiken lisäksi se minun ohjaamisvastuu olisi vähentynyt vielä lisää. En tainnut pelata tätä ihan omaan pussiin. Tiivistettynä minusta on tärkeää, että tulevaisuudessa tässä projektissa tuotaisiin enemmän esille sitä, että kyseessä on yhteinen projekti palvelutalon, tai mikä se kohde nyt ikinä on, kanssa ja että se käsitys olisi kaikilla.

•             Yhteistyön, suunnitelmallisuuden ja vastuunoton korostaminen tulevaisuudessa on mielestäni myös sen takia tärkeää, että toden näköisesti, ammattikoulussa kun ollaan, projektiin osallistuvat voivat olla aika nuoria, joille nämä asiat ovat joskus vähän hankalia.

Mixed Studies yhteenveto by Pirjo
11.5.2014

Nyt on kulunut jo reilusti toista kuukautta Mixed Studies –hankkeen työssäoppimisjaksosta. Ajatukset siirtyi sujauksessa opinnäytetyöhön, mutta nyt kun sekin on loppusuoralla, otan hetken ja kasaan yhteenvedon siitä, mitä Mixed Studies pilottihanke minulle opetti.
Alku oli kohdallani vähän ’soitellen sotaan’ –tyyppinen. Innostuin ideasta, vaikka todellisuudessa en siinä vaiheessa tiennyt yhtään mihin sitouduin. Onneksi innostuin.
Mutta tartun heti tuohon ’sitoutumiseen’. Ensimmäinen palautteeni koko hankkeelle onkin opiskelijoiden sitouttaminen hankkeeseen. Itse on jo työelämässä oppinut vastuuta kantamaan ja lupauksensa pitämään, mutta nuoremmat vaativat selvästi vielä harjoitusta sillä saralla. Meidän pilotissa opiskelijoita tuli ja meni, ja se oli meille alusta loppuun mukana olleille todella turhauttavaa välillä. Sitoutumista voisi parantaa lisäämällä tiedonjakoa, ennen ja läpi koko hankkeen. Mitkä ovat tämän hankkeen tavoitteet? Mihin sitoutuu jos lähtee mukaan; lähipäivät, matkat, tehtävät…? Miten poissaoloihin suhtaudutaan/mitkä ovat niiden vaikutukset? Yleensäkin opiskelijan rooli, jos/kun ilmoittautuu mukaan? Ja kaikkien muidenkin osapuolten roolit?
Ja sitten toinen puoli asiasta. Opiskelijana, joka sitoutui hankkeeseen mukaan alusta asti, koin välillä, että vastuuta jäi vähän liikaakin/väärissä asioissa itselle. Esimerkkinä yhteydenpito työssäoppimispaikkoihin. Tietysti työn suunnittelun kannalta sinne piti (ja halusi) olla yhteydessä. Mutta olisin toivonut, että tieto muutoksista käytännön asioissa (esim. opiskelijan poisjäänti) olisi mennyt työpaikalle ohjaavien opettajien kautta, eikä niin, että minä ilmoitan siitä.
Muutenkin jatkoon ehdottaisin, että hankkeen lähipäiviin lisättäisiin yhteydenpitoa tuleviin harjoittelupaikkoihin enempi, jotta tavoitteet ja suunnitelmat pääsivät syntymään jo ennen lyhyttä kahden viikon harjoittelujaksoa. Tämän pystyy opiskelija itsekin hoitamaan, mutta varmasti kannustus ja ohjeistus hankkeen vetäjiltä on tarpeen.
Työnjako voisi kokonaisuudessaankin jakaantua enempi niin, että ohjaavat opettajat vastaisivat käytännön asioista ja tiedonkulusta, ja opiskelijat vastaisivat ideoinnista ja suunnittelusta hankkeen tavoitteiden saavuttamiseksi. Tällä tarkoitan tämän pilotin aikana vahvasti ajatuksia ohjannutta yleistä käsitystä, että sisustusrakentajan rooli sote-alalla nähtiin – liiankin selvästi – viriketoiminnan ohjaajan roolina. Tämähän on toki ymmärrettävää, onhan viriketoiminnan ohjaajan rooli erittäin toimiva ja tarpeellinen. Mutta; hankkeen tarkoitus näin opiskelijan näkökulmasta oli etsiä vaihtoehtoisia rooleja sisustusrakentajalle sote-alalla, eli löytää jotain uutta. Tai sitten meitä sira-opiskelijoita vain sattui kaksi ’tekijää’, jotka eivät vaan millään löytäneet itsestään ’ohjaajaa’, jo olemassa olevaan ja hyväksi todettuun rooliin taipuvaa ;-). Halusimme etsiä ja löytää mahdollisia uusia tapoja löytää artesaanille uusi rooli sote-alalla.
Tästä pääsenkin sitten niihin mahd. uusiin ajatuksiin. Tietysti sisustusrakentaja voi niin halutessaan toimia myös viriketoiminnan ohjaajana sote-alan yrityksissä. Toki. Mutta myös esim. ”keikkatyöläisenä” tuoden oman tekemisen kautta kohteisiin iloa ja viihtyisyyttä, toiminnallisuutta ja säästöjäkin. Tällaisia ”keikkoja” voisi olla mm.
- sisustussuunnittelu ja –remonttipalvelua palvelutalolle TAI vaihtoehtoisesti asukkaille suoraan, jolloin tilaaja/maksaja olisikin sote-palvelun tarjoajan sijaan asukas itse tai hänen omaiset
- talonmiespalvelua, kiinteistönhuoltoa
- ideointi- ja toteutuspalvelu jonkin teeman ympärillä, esim. ’joulukulissin’ rakentaminen palvelukeskukseen lisäämään juhlan tunnelmaa. Vähän kuin messuosaston rakennus; väliaikainen ratkaisu, jota voisi helposti muokata tarpeen mukaan
- erilaisten kurssien pitäminen tilauksen mukaan (sisustusrakentamiseen liittyvää toimintaa), esim. kierrätys- ja tuunauskursseja olemassa olevien kalusteiden/ tekstiilien/materiaalien ympärillä
- uusien vaihtoehtojen etsintää ja tarjontaa tiloihin. Sisustusmaailmassa on valtavasti tarjontaa, johon varmasti ei sote-alan henkilökunnalla ole aikaa eikä ehkä kiinnostustakaan lähteä tutustumaan ja etsimään ratkaisuja omiin tarpeisiin

Hankkeessa voitaisiin varata aikaa myös tähän loppuideointiin. Itselleni hankkeen suurin etu oli harjoittelupaikkakunnalla asuminen tuon kahden viikon ajan, ja yhdessä oman alan opiskelijan kanssa. Tuolloin päästiin purkamaan ajatuksia ja jatkokehittelemään toistemme ideoita. Mitä olisimmekaan saaneet aikaiseksi, jos meitä opiskelijoita olisi ollut isompi porukka ja eri alat edustettuina?!

Henkilökohtaisesti olen tosi iloinen, että lähdin ’soitellen sotaan’. Hanke on ollut monella tapaa erittäin opettavainen ja antoisa. Uskon tästä olleen minulle paljon hyötyä valmistuttuani, ammatillisesti, mutta myös ihan oman itseni kannalta. Oli hienoa olla pilotoimassa Mixed Studies:ta :-) !

Mixed Studies - Karitan sekoitus

Jes. Mixed studies johon on mukava osallistua ja pääsee näkemään toisen alan puolia ja miten siellä toimitaan. Kuinka asiat toteutetaan ihan eri vinkkelistä, kuin lähihoitajan hoitavasta, kuntouttavasta vinkkelistä. Hoitovaatteiden tilalla on remppahousut ja porakone. Kyllä oli erilainen kokemus. Kokemuksena oli ihan mahdottoman hieno, suunittelu onnistui hyvin työparini kanssa. Oli hyvä kun molemmilla oli erilaisia mielipiteitä; ja aina löytyi kompromissi sisustusrakennuksen ja sosiaali-,terveysalan väliltä. Mahtava juttu.

Jokaisen pienen projektin kokoaminen onnistui mielestäni hienosti. Näyttely saatiin pystyyn ja kyltti tien varteen. Tiina sai tehtyä hienon näyttelypohjan, kun minä sain ilostuttaa omaisia, asukkaita ja henkilökuntaa elämänpuulla. Kaikki projektit siis onnistuivat. Hyvä me.
- Sitten tuli yllätyksiä. Yhtäkkiä meidät arvioidaankin erikseen, koko 2 viikkoa toimimme yhdessä, yhdessä suunitellen, yhdessä toimien samalla kun suoritan KT- harjoittelua ja pää on sekaisin kuntoutusasioista ja mixedstudies hankkeesta. Kaikki jankkaavat sitä "MIXED STUDIES ON KUNTOTUTAVAA" Niin..

samaa mieltä olen siitä: että toiminta, yhdessä tekeminen ja keskustelu, suunittelu asukkaiden kanssa, toimiminen sillä tavoin että osaa katsoa kuka sopii mihinkin tehtävään ja kun minä ohjaan kuinka nyt tapahtuu - asiasta, josta en tiedä mitään, mutta onneksi minulla oli niin hyvä työpari joka osasi kertoa oikeasti selkokielellä mitä nyt tapahtuu pensselin kanssa ja mitä nyt vasaralla tehdään. Muuten olisi varmaan tullut haaveri pari. Ja takaisin aiheeseen. En todellakaan osannut ottaa mixed studiesia kuntouttavalla kädellä, pitäisi tutustua asukkaisiin ja talon toimintaan ja miten homma siellä toimi ylipäätään, missä on mitäkin. Kaksi viikkoa kului täysin pensseli kädessä, suunitellessa ja asukkaiden kanssa tehdessä ja suunitellessa. Siinä ei ehtinyt katsoa kuntouttavaa vinkkeliä. Parempi olisi ollut jos hanke olisi ollut kahdella viimeisellä viikolla, tai jokin ihan oma jakso jossa olisi voinut keskittyä vain yhteen asiaan. Itselleni ei ainakaan sopinut keskittyä kahteen erilaiseen jaksoon yhtäaikaa, kun samaan aikaan kt jaksosta täytyy tehdä tehtäviä ja mixed studiesista tulee tehtäviä joista ei alkutaipaleella ollut edes puhetta. Näin se muuttuu. Mielestäni alussa kaikki olisi voitu sopia selvemmin, jotta minäkin olisin sen ymmärtänyt. Minulle tekeminen ja oleminen asukkaiden kanssa yksikössä oli hienot 5 viikkoa. Mutta kun kuntoutus vinkkelistä katsoo, olisin ottanut ennemmin sen 7 viikkoa. 2 viikkoa tätä hanketta, 5 viikkoa kuntouttavaa harjoittelua. Tulee liian paljon hommaa lyhyelle ajalle, mutta niin siitäkin selvisin vaikka painostus oli monelta taholta kova kun tein täyttä työpäivää ja vielä päivän jälkeen pitäisi jaksaa istua koneelle kirjoittamaan ja yrittää muistaa mitä pensselin kanssa tuli tehtyä, kun samalla pitäisi yrittää mielessä käydä läpi kuinka arki yksikössä nyt toimikaan, missä laatikossa oli mikäkin, monelta mikäkin on. 
Ajoituksen saimme aina sopimaan loistavasti asukkaille ja toiminta oli helppo järjestää. Oli paljon innokkaita osallistujia aina kun pyysimme raksamiehen/naisen hommiin. Sitä nautti katsoa, kuinka ilo näkyi monen kasvoilta. "Tätä en ole tehnytkään pitkään aikaan."
Myös oikeastaan "minun tekemäni" elämänpuu, on saanut paljon positiivista huomiota. Omaisilta sekä asukkailta ja henkilökunnalta. Kuvista tuli hyvät, koska oli maailman parhaat mallit! Tästä ideasta innostuinkin ja tein myös yhteistyössä asukkaiden kanssa henkilökunnasta samanlaiset kuvat seinälle. Tämän kuvaprojektin aloitin myös yhtäaikaa mixedstudies hankkeen kanssa, joka ei henkilöstön vuorojen vuoksi ehtinyt valmiiksi 2 viikon aikana. Mutta oli opettava kokemus. Nikkaroiva lähihoitaja, olisiko siitä ammattinimikkeeksi. Siitä saan kiittää Tiinan ja Pirjon hienoja vinkkejä.
Itse henkilökuntaa olisin toivonut enemmän olemaan mukana hankkeessa, kun ensimmäinen viikko meni siinä kun kaikki oli ihan "haloo, mikä tämä juttu on". Olisi ollut kiva, kun olisi alusta asti ollut joku joka pitää kädestä ja tietää mistä nyt on kyse, myös koululta olisin toivonut paljon enemmän infoa ja tukea hankkeeseen; välillä koulun puoli oli painostamisen  puolella. Mehän ne tekijät oltiin. uskon että me siis tiesimme paremmin mitä tapahtuu ja mitä oikein olemme saaneet aikaiseksi ja miten mikäkin on mennyt ja tietenkin ohjaajamme joka oli samassa vuorossa muutaman kerran. Onneksi Tiina oli työparina, koska meillä oli niin eriävät mielipiteet, välillä ihan samanlaiset mielipiteet ja saimme aina ratkaisun aikaiseksi ja osasimme järjestää hommat hyvin.
Tälläiset olivat minun 2 viikkoa. Jos nyt olisin saanut päättää, en välttämättä olisi ryhtynyt tähän. Ensi kerralla enemmän aikaa ja suunittelua kun hanke lähtee käyntiin.
Hyvää kevättä! Lomalla viimeinkin. :)